On se välillä kyllä niin uskomatonta kun näkee kuinka moni
oikeasti puhuu ja varsinkin tekstaa ajaessa, se on aivan uskomomatonta että
näin kehdataan tehdä. Siinä vaarannetaan kaikki jalankulkijat ja muut
liikenteessä liikkuvat. Varsinkin tekstaaminen on mielestäni erittäin
varaallista, siinä katse väkisinkin kääntyy ruutuun ja näin jää paljon
huomaamatta liikenteessä. Muistan nähneeni Mythbusters jakson jossa todellakin
osoitettiin kuinka vaarallista tekstaaminen on. Olisi mielenkiintoista nähdä
jotain statistiikkaa onnettomuuksista Suomessa, kuinka monessa on tekstaaminen
ollut syypäänä kolariin.
Toinen asia jota ei itsekkää usein tule mietittyä on kuinka
tärkeää hyvät renkaat on turvallisuuden kannalta. Ei niitä kulumisia turhaan
mittailla ja seurata. Hyvät renkaat takaavaat lyhyemmän jarrutusmatkan joka voi
pelastaa sinut kolarilta. Mielestäni talvella olisi hyvä olla nastarenkaat, kitkarenkaat ovat kyllä
turvallisia mutta nasta pysäyttää paljon nopeammin jäällä. Jäätä tulee
kuitenkin koko Suomeen jossain vaiheessa.
Suomessa ollaan kyllä kuitenkin tarkkoja renkaiden laadusta,
näin sanoo Poliisin tekemä raportti. Se on todella hyvä kuulla ja tällä
linjalla pitääkin jatkaa. Aina löytyy parannettavaa. Minun opettajani lukiossa
sanoi hauskasti, että ei liikenneviraston tavoite voi olla esim. 100 kuollutta
liikenteessä per vuosi vaan 0. Hän siis sanoi että jossain vaiheessa näin
oltiin liikennevirastosta kerrottu, luulen kyllä, että se nykyään muutettu
nollaksi.
Itse vaihdoin talvirenkaat
paikoilleen jo hyvissä ajoin, talvet ja varsinkin alkutalvi tuuppaa nykyään
olemaan niin vaihteleva. Viime vuonna olin liian myöhässä, lumi tuli yllättäen
ja en voinut ajaa autolla töihin. Myöhästyin paljon, niin kuin moni muukin,
opin kuitenkin siitä ja tänä vuonna ensi lumi ei haitannut ajoa. Tällä kertaa
on myös aivan tuliterät Nokian renkaat alla, yllätyin siitä kuinka huomasin
aivan selvän eron lumella ajaessa, pito oli aivan erinlaista kuin viime vuonna.
Ennen meinasin jäädä ylämäkeen kotiin tullessa, nyt ei ole ollut lähelläkään.
Suosittelen että tutustutte Nokian renkaisiin, ne ovat
todellakin suunniteltu tänne Suomen talveen ja en kyllä ymmärrä miksi
tarvitsisi edes miettiä muita vaihtoehtoja. Kaikki kipinkopin ostamaan
kotimaista laatua: http://www.nokianrenkaat.fi/renkaat/henkiloauton-renkaat/talvirenkaat/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti