Olen jo pitkään ollu Nokian renkaiden asiakkaana ja heidän
palveluihinsa kuuluu myös tiepalvelu,
siitä olen maksanut jo jonkin aikaa ja välillä mietin, että onko se aivan
turhaa. Tiepalvelu lupaa nopeaa apua pohjoismaissa jos joudut tienvarteen
jonkin ongelman kanssa. Mielestäni se on todella järkevä turva jos jokin pikku
ongelma ilmenee, niin kuin autoillessa tuuppaa käymään. Olin itse kuitenkin ajellut
ilman mitää ongelmia ja olin jo miettinyt tiepalvelun perumista.
Onneksi en kuitenkaan lopettanut sitä koskaan sillä viime
viikolla kun olin viemässä tavaroita mökille niin rengas puhkesi keskellä ei
mitään. En oikein tiennyt, että mitä tekisin, juuri sinä päivänä olikin
pakkasta jo jonkin verran ja kylmä tuli nopeasti. Hetken jouduin miettimään
kunnes muistin olevani asiakas tiepalvelulle, soitin heille ja sain nopeasti
neuvoja ja lupasivat lähettää apua piakkoin. Ei siinä mennyt kauaa ennen kuin
apu saapui vaikka olin mielestäni jumalan selän takana. Paikalle saapui herra
joka lupasi vaihtaa renkaani ja tilalle tuli uusi talvirengas ilman lisämaksua. Tuntui jotenkin liian hyvältä mutta
näin laadukas palvelu se todellakin on. Pystyin jatkamaan matkaa jo alle tunnin
sisällä ja sain tavarat valosaan aikaan vielä mökille.
Nyt olen koittanut ehdottaa kaikille paljon autoileville
tutuille, että heidän kannattaa myös liittyä tiepalveluun. Se on pieni summa
jonka joutuu maksamaan kuukaudessa siitä, että nopea apu on aina vain puhelun
päässä. Parasta mielestäni on sen laajuus koska se toimii myös muissa
pohjoismaissa. Meidän perheellämme on tapana ajella Ruotsiin ja Norjaan
laskettelemaan jolloin on mukavaa että voi saadaa apua omalla kielellään
ulkomaillakin. Toisaalta voisihan se olla hauskaa nähdä miten hyvin onnistuisin
koulu ruotsilla kertomaan hätäni, voisi varmaan pientä naurua kuulua puhelimen
toisesta päästä. ”Hej, jag är Mikko, bilen hjul sönder. Hjälp?” Kai tuolla aika
pitkälle voisi päästä kuitenkin.
Täytyy katsoa josko onnistun välttymä
än uudelta tierikolta,
olisi noloa taas soittaa apua. On kuitenkin paljon turvallisempi olo ajella nyt
kun tiedän kuinka hyvä palvelu minulla on apuna. Se ei tietenkään tarkoita
sitä, että voisin ajella holtittomammin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti